Referenssit

SSAB Alihankintamessujen iltatilaisuus

SSAB Alihankintamessujen iltatilaisuus

SSAB on onnistunut luomaan ilmiön asiakastilaisuudestaan, joka järjestetään vuosittain Alihankintamessujen yhteydessä. Tämä on aikamoinen saavutus, sillä messujen aikaan kaikki kilpailevat asiakkaiden huomiosta. Halusimme järjestää tapahtuman, joka on kiireisten asiakkaiden ajan arvoinen.

Iltatilaisuus järjestettiin uniikissa ympäristössä Ravintola Näsinneulassa. Teemaksi valikoitui jääkiekko, jonka ympärille ideoitiin ja toteutettiin illan ohjelma ja tapahtuman sisältö. Illan huipensi leikkimielinen pöytälätkäturnaus, jossa finaalin loppuvastukseksi asettui NHL-konkari Niklas Hagman. Finaaliottelu kuvattiin livenä suurille näytöille, ja yleisö jännitti pelin kulkua selostajalegendan Ville Klingan selotuksen siivittämänä.

Tilaisuuden keskiössä olivat tapahtuman houkuttelevuus, vieraiden viihtyminen ja rento tunnelma. Onnistunut kokonaisuus varmisti, että SSAB:n iltatapahtuman kutsuja odotetaan myös seuraavana vuonna.  

Tapahtuma: Alihankintamessujen iltatilaisuus
Asiakas: SSAB
Paikka: Näsinneula