Valmet Technologies: Samassa veneessä
Valmet Technologies oli päättänyt toteuttaa koko henkilöstölleen kesätapahtuman. Tapahtuman suunnitteluvaiheessa taustoitettiin lähtötilannetta huolellisesti. Projekti sai nimekseen “Samassa Veneessä” ja keskeisenä elementtinä oli hyvässä hengessä kirkkovenein käytävä soutukilpailu. “Samassa Veneessä” viesti samalla konkreettisesti yritykselle tärkeitä arvoja.
Paikaksi valikoitui Rosendahlin ranta sekä Scandic Rosendahlin Talvipuutarha. Rannalle rakennettiin puitteet suurelle yleisölle ja soudun lähtö ja maali siihen eteen. Soudun ajaksi oli rannalle kokoontuneelle yleisölle tekemistä ja tarjottavia. Kisan jälkeen koko porukka siirtyi sisätiloihin illanviettoon, soutajat luonnollisesti saunan kautta.
Keskeisenä tapahtuman tavoitteena oli hyvän yhteishengen vahvistaminen, jossa totisesti onnistuttiin. Toisena tärkeänä tavoitteena oli pitää toteutus mahdollisimman rentona ja kesäisenä, jossa pääpaino olisi seurustelulla ja vapaalla olemisella. Tähän Rosendahlin Talvipuutarhan vehreys ja monimuotoisuus vastasi mainiosti.